Täällä flunssa senkun pahenee mutta ei anneta sen haitata. :) Tuli tuossa katseltua vanhan
kämpän myyntikuvia ja aattelinkin jakaa muutaman idean niiden pohjalta. Entisen asunnon
eteinen oli aika perus rivitalon eteinen. Pieni ja ahdas. Eteinen on kuitenkin ensimmäinen
asia minkä sisään tullessa näkee, joten ensivaikutelmaan kannattaa hieman panostaa.
Kuten Miksi juuri tämä tontti- tekstissä kirjoitin, ennen- kuvat unohtuu usein ottaa ja niin on
käynyt tässäkin tapauksessa. Muutaman huonon otoksen löysin kuitenkin joten parempi
sekin kuin ei mitään. ;)
Tässä eteinen alkuperäisessä ulkomuodossaan. Reiät seinässä eivät sentään olleet kun
asuntoon muutettiin, vaan on ihan itse tehty. Jokin pointti niilläkin oli mutta en muista mikä. :D
Aikas tylsän näköinenhän tuo on, sulakekaappi ei ainakaan kauneudella hurmaa, lampusta
puhumattakaan. Kuvissa seinät ovat saaneet jo pohjamaalin ja listat lähteneet vaihtoon.
Lähtökohta eteisen uudistamisessa oli että väriä pitäisi saada tuomaan pirteyttä pieneen
tilaan.Koska oranssi on yksi lempiväreistäni ja varsin pirteä sellainen, päädyin
maalaamaan yhden seinän oranssiksi. Päässä muhinut idea puusta johon saisi takkeja
ripustettua, alkoi hahmottumaan ja niinpä tartuin pensseliin ja maalasin seinään puun.
Ebaysta löysin vallan ihanat lintukoukut ja niitä sitten sovittelin oksille. Puusta tulikin näin
oiva vierasnaulakko ja koiran hihnojen säilytyspaikka.Vieraiden tullessa hihnat jemmattiin
kylläkin kenkäkaappiin. :D
Kenkäkaapista puheen ollen, pienessä eteisessä/ asunnossa se on aivan ehdoton. Ikeasta
haettu kenkäkaappi sopi paikalleen kuin valettu ja ahmi sisäänsä kahdeksan paria kenkiä.
Ruma sulakekaappi ahdisti vielä mutta näppäränä käsistään mieheni nikkaroi kaapin päälle
irroitettavan peilillisen suojakotelon ja niin oli sekin ongelma korjattu. Sitten olikin enään
ei niin hemaiseva sähköpatteri ja katossa killuva muinaislamppu ongelmina.
Eteisessä kun oli jo puu, niin luonnostelin paksulle vanerille lehden ja jälleen näppärä
mieheni teki ideasta totta, eikä patteria sen koommin tarvinnut katsella.
Lattia laatoitettiin isolla tummalla laatalla ja katto maalattiin valkoiseksi. Pitihän sitten
valaisimenkin olla sopiva ja kuinka sattuikaan, löysin kirpparilta lintuhäkin. Eipä muuta kuin
pikkuisen poraamista, lamppu häkin sisään ja voila, valaisin oli valmis. :)
Saipa häkki asukkaankin. :)
Valmis eteinen.
Itse olin varsin tyytyväinen lopputulokseen, eteinen ajoi hyvin asiansa
vaikka olikin kovin pieni. Aloin tässä lopuksi miettimään että onko
kyseessä sittenkin tuulikaappi eikä eteinen? Mitä mieltä te olette, kummalla
nimellä tilaa tulisi kutsua? :)
Tunnisteet: ennen ja jälkeen, kenkäkaappi, lintuhäkkivalaisin, lintukoukut, pienen eteisen sisustus, sisustusvinkkejä